Ajatus tuli minulle ensimmäisen kerran yllättäen. Katselin netistä urheilija–näyttelijä–aktivisti Aimee Mullinsin TED Talkia. Puheessaan Mullins kertoi juhlista, joissa ystävä ihaili hänen pitkää olemustaan. Mullins vastasi halunneensa sinä päivänä käyttää "pitkiä sääriään" – hänen molemmat jalkansa on amputoitu polven alapuolelta ja hänellä on käytössä proteesit.
Ystävä huudahti spontaanisti:
“Epäreilua!”
Vammattomalta melko epätavallinen reaktio apuvälineeseen. Yleisö nauroi. Minä mietin: noin sen pitäisi olla.
Apuvälineet voisivat olla haluttavia – ja upeita
Miksi apuvälineet eivät voisi olla tuotteita, jotka herättävät ihailua?
Miksei niiden suunnitteluun panosteta samalla intohimolla kuin muiden arkea helpottavien tuotteiden?
Apuvälineet tarjoavat suunnittelijalle valtavan kiinnostavan ammatillisen haasteen - mahdollisuuden yhdistää käytännöllisyys, esteettisyys ja aito vaikutus ihmisten arkeen.
Niistä voisi tulla tuotteita, jotka saavat ohikulkijat pysähtymään – ja kenties hieman vihertämään kateudesta.
Kirjoitin viime vuonna jo siitä, miten apuvälineet ovat tuotesuunnittelun F1.
Mutta miksi juuri kateus?
Miksi en vain toivoisi neutraalia suhtautumista?
Ehkä siksi, että neutraalius ei yksin riitä.
Vammaisuuteen liittyvät apuvälineet herättävät edelleen monenlaisia tunteita – mutta harvemmin ihailua.
Me vammattomat olemme tottuneet ajattelemaan, että apuväline on jotain, jota “joudutaan” käyttämään. Että se on merkki avuttomuudesta tai heikkoudesta.
Vinoutuneet käsitykset ovat niin syvälle juurtuneita, että niitä ei korjata pelkällä neutraalilla esittämisellä. Jos jotain on taivutettu pitkään yhteen suuntaan, sitä pitää ensin taivuttaa reilusti vastakkaiseen suuntaan, että sen saa takaisin suoraksi. Niin myös asenteissa. Tarvitaan jotain radikaalia, uutta näkökulmaa, jotta maailman saa heräämään.
Haluan apuvälineistä tuotteita, joita ei tarvitse selitellä
Yksi KADE.:n perustamisen unelmista oli tämä:
Että apuvälineet eivät olisi jotain, jota siedetään.
Vaan jotain, josta ollaan ylpeitä.
Haluan, että apuvälineet tuntuvat käyttäjistään omilta.
Että ne saavat hymyn kasvoille.
Ovat tuotteita, jotka näkyvät, eivät katoa.
Ja kyllä – haluan, että joku vammaton joskus pysähtyy ja ajattelee: “Miksi mulla ei ole tuollaista? Tuohan on ihan nerokas.”
Haluan, että vammaiset kulkevat maailmassa apuvälineiden kanssa, jotka ovat niin hyvin suunniteltuja, että ne inspiroivat muitakin. Ja jos joku joskus on siitä vähän kateellinen…
Siitä tietää, että olemme menossa oikeaan suuntaan.
Haluan tietää - Oletko koskaan saanut kehuja apuvälineestäsi?
Lue myös: Ruma, rumempi, apuväline - Kenellä on oikeus olla kaunis?
1 kommentti
Hyvä näkökulma, kannatetaan. Kateus on ruma sana, mutta näin se ihmisellä helposti mieli toimii. Mitä haluaisit, mutta et voi saada, herättää kateuden. Kukaan ei halua saada vammaa, mutta joku hyvän näköinen apuväline… Kateuden kautta arvostusta, näin se ikävä kyllä menee. Sääliä saa ilmaiseksi, kateus on ansaittava. Olen tähän saakka kuullut mutinaa vasta oven lähellä olevista inva-paikoista ja hyvistä katsomopaikoista. :)